Meidän tarina
Ketkä ovat tämän kaiken takana?
Olemme Pavel Viitasalo ja Markus Yli-Kivistö. Olemme kaksi nuorta kaveria, jotka omaavat erinomaisen asenteen elämään ja haluamme sen voimin tehdä mahdollisimman paljon hyvää yrittäjinä.
Tutustuimme kesällä 2020 Reserviupseerikoulussa, jossa huono asenne ei oikeastaan ollut vaihtoehto. Se asenne onkin sitten varmaan jäänyt päälle.
Opiskelemme Vaasan Yliopistossa ja aloitimme yrittämisestä unelmoimisen kesällä 2021, jolloin sen vuoden loppukesästä syntyi ajatus Jetlyfesta. Unelmista tulikin tekoja saman vuoden syksynä, kun aloitimme liikeideamme, markkinoinnin ja oheistoiminnan suunnittelun.
Vuoden 2022 kesällä aloitimme ensimmäisen kautemme ja se oli hyvin antoisa. Saimme paljon kokemusta erilaisista asiakkaista ja tilanteista, jotka auttavat meitä suunnattomasti tänä kesänä. Olemme parannelleet vuokraustoimintaamme esimerkiksi vaihtamalla laituripaikkaa paremmaksi ja hankkimalla vuokrakontin Kruununmakasiinin lähistölle.
Alkuperäinen liikeideamme oli se, että haluamme tuoda meren ja Vaasan saariston lähemmäksi vaasalaisia, vierailevia ulkopaikkakuntalaisia sekä ulkomaalaisia. Jatkamme liikeidean toteuttamista tänä kesänä tinkimättömästi.
Meidän visiomme
Tavoitteemme on, että palvelumme on haluttava. Olemme saaneet asiakkaita niin Vaasasta, ulkopaikkakunnilta, kauempaa Suomesta kuin Suomen ulkopuoleltakin. Toivomme, että saamme palvella yhä enemmän asiakkaita tänä kesänä.
Olemme ihastuneita Vaasan kaupunkiin, sen sijaintiin, yrityksiin ja palveluihin. Haluamme antaa kaikkemme, että Vaasa elää ja kukoistaa. Toivomme, että muut saavat kerrannaisvaikutusta mahdollisesta menestyksestämme.
Jonain päivänä voimme olla Suomen halutuin vesijettien vuokrauspalvelu. Siihen asti teemme kovaa työtä ja yritämme kehittyä mahdollisimman paljon.